Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa Eepee

Eepee on alueensa suurin palvelualan työnantaja. Eepeen palveluksessa on yli 1200 palvelualan ammattilaista. Lisäksi kausi- ja sesonkiaikoina työllistämme yli 500 kausityöntekijää, lähinnä opiskelijoita. Eepee tarjoaa nykyaikaisen ja kehittyvän työympäristön ison talon etuineen. Myyntimme vuonna 2011 oli 509 miljoonaa euroa.

Toimialojamme ovat:

- Marketkauppa
- Maatalous- ja rautakauppa
- Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa
- Matkailu- ja ravitsemiskauppa
- Auto- ja autotarvikekauppa.

Mielekästä työtä asiakkaan parhaaksi

Kun haemme uusia työntekijöitä, ensisijaisen tärkeää on työnhakijan aito into ja motivaatio asiakaspalvelutehtäviin: hymy herkässä ja asiakkaat sekä työkaverit huomioiva asenne. Eepeessä on hyvät mahdollisuudet saada monipuolista työkokemusta, vaikka eri toimialoilta. Meillä työntekijät voivat hakeutua avoimiin työpaikkoihin yli toimipaikka- ja toimialarajojen. Monen työtarina pitääkin sisällään työskentelyä eri tehtävissä eri toimialoilla ja toimipaikoissa.

Seuraamme ja mittaamme koko henkilöstön työviihtyisyyttä vuosittain tehtävällä työyhteisötutkimuksella. Eepeessä olemme onnistuneet saamaan kiitettävät arviot yli tuhatpäiseltä henkilöstöltämme kaikissa tutkimuksessa kysyttävissä pääaihepiireissä; Toiminnan tavoitteisuus, Työn mielekkyys, Yhteistyö ja tiedonkulku, Esimiestoiminta ja tasa-arvo, Eepee työnantajana ja Kehittyminen ja oppiminen. Pääaihepiirit pitävät useita aiheeseen kuuluvia kysymyksiä sisällään. Yhtenä kysymyksenä on mm. ”Koen työn iloa”, mistä henkilökunta on myös antanut kiitettävän arvion.

Kehitys ja koulutus

Eepeen toimintaperiaatteissa painotamme ja kannustamme avoimeen vuorovaikutukseen. Vaikka päätökset tehdäänkin pelisääntöjen ja organisaation mukaisesti, keskusteluyhteydet ovat avoimet ylimpään johtoon saakka. Meidän kaikkien työntekijöiden oman työvireyden, työviihtyvyyden sekä osaamis- ja kehittymissuunnitelmien edistämiseksi jokainen käy lähiesimiehensä kanssa kehityskeskustelut pari kertaa vuodessa. Lisäksi kannustamme työryhmiä keskustelemaan oman toimipaikan tavoitteisiin ja osaamisiin liittyvistä asioista.

Koko Eepeen henkilöstö on tulospalkkausjärjestelmän piirissä. Jokaiselle eepeeläiselle sovitaan joko työryhmä- tai henkilökohtaiset tavoitteet. Esimies käy vähintään kaksi kehityskeskustelua työryhmäänsä kuuluvien henkilöiden kanssa vuodessa. Keskustelussa käydään läpi suoritustavoitteiden lisäksi henkilön työhyvinvointiin ja osaamiseen liittyviä asioita avoimesti keskustellen ja sopien. Eepee on erittäin koulutusmyönteinen työnantaja. Kannustamme kehittämään ammattitaitoa joko työnantajan järjestämien koulutusten ja valmennusten tai omaehtoisen kouluttautumisen merkeissä.

Henkilöstö- ja tasa-arvosuunnitelmassa linjaamme mm. työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen mallit, ikääntyvien työntekijöiden huolehtimisen käytännöt ja epäkohtiin ja konflikteihin puuttumisen ohjeistuksen.

Kannustavat edut

Eepee tarjoaa henkilöstölleen huomattavat S-ryhmän ostoedut. Myös S-Pankki huomioi henkilökunnan mm. hyvällä ja kilpailukykyisellä korkoedulla. Eepee kannustaa henkilöstöään omaehtoiseen ja järjestettyyn kuntoliikkumiseen mm. sopimalla liikuntapaikkojen kanssa henkilöstöeduista. Lisäksi henkilöstölle järjestetään erilaisia liikuntakampanjoita. Kaikki eepeeläiset ovat hyvän ja toimivan työterveyspalvelujen piirissä. Henkilökunta saa myös huomattavia etuja yhteistyökumppaneiltamme mm. Silmäaseman palvelut ja Oral-hammaslääkäripalvelut.

Katso avoimet työpaikat ja tutustu meihin http://www.s-kanava.fi/web/eepee/tyonhakijalle Voit jättää verkkosivuillamme myös avoimen hakemuksen.

Yhteystiedot:

Tommi Suvisalmi, henkilöstöpäällikkö
puh. 010 76 46261


Copyright © 2011-2013 Komia-markkinointi. All Rights reserved.

Kiitos viestistäsi!

Viestisi on lähetetty onnistuneesti ja vastaamme siihen mahdollisimman pian.

T. Komian asiakaspalvelu