Ei ollut mäkeä. Tehtiin.

Monipuolisen elinkeinoelämän ansiosta täällä piisaa työtä joka sortin osaajille. Olipa kyseessä yksityisyrittäjä tai työntekijä, hommat hoidetaan niin, että lopputuloksesta voi olla aidosti ylpeä.

Yksi kaupunkiseutumme suurimpia työllistäjiä on elintarvikeala – onhan kyseessä Suomen johtava ruokamaakunta. Töitä tehdään niin elintarvikkeiden tuotannon, tutkimuksen kuin tuotekehityksenkin parissa. Metallialan ohella teknologiateollisuus, älykkäät koneet, liikuntateknologia ja ICT luovat myös alati uusia mahdollisuuksia seudullemme.

Palvelualojen työpaikkoja on eniten tarjolla Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, terveyskeskuksissa ja kaupoissa. Eikä unohtaa sovi perinteitä kunnioittavaa ja menestyksekästä huonekalu- ja tekstiiliteollisuutta. Vahvojen alojen joukkoon kuuluu myös kulttuuri, erityisesti rytmimusiikkiosaaminen. Tutustu yrityksiin ja työpaikkoihin, niistä joku odottaa juuri sinua.


Työnantajasivut:





Keskustelu – Facebook


Kuinka voimme auttaa?

Mikäli olet kiinnostunut asumisesta, opiskelusta, työskentelystä tai yrittämisestä alueellamme, jätä viesti asiakaspalveluumme.

Nimi*:

Sähköpostiosoite*:

Viestisi*:

Annamme neuvontaa myös puhelimitse.
Ma-pe klo 9-15 tai jätä viesti vastaajaan:

044 418 1638

Copyright © 2011-2012 Komia-markkinointi. All Rights reserved.

Kiitos viestistäsi!

Viestisi on lähetetty onnistuneesti ja vastaamme siihen mahdollisimman pian.

T. Komian asiakaspalvelu